Pikainen ja paitsi pitkäpiimäinen, myös vähän kukkainen päivitys, sillä MR Sandman odottelee jo. Mutta siis. Ihanaa. Kirsikkapuu pihallamme kukkii. Omppupuut ja kirsikkapuut ja kaikki kukkivat ja hyvältä tuoksuvat puut ovat vain NIIN ihania! :)
Saavat aina hyvälle tuulelle ihmisenlapsen.
Onnistuin tässä saamaan vasemman käteni olkapään sijoiltaan. Auts joo, otti kipeää. Sain sen onneksi lopulta itse paikoilleen, ettei tarvinnut lähteä mihinkään sitä säätämään. Mutta sen takia kaiken maailman isompia ponnistuksia vaativat projektit ovat nyt pannassa ja odottelen viikonloppua, josko käsi kestäisi silloin vähän paremmin. Nyt se tuntuu ainakin jo vähemmän kipeältä kuin eilen! (kop-kop)
Tämä ilta meni siis ihan vaan ollessa - melkein. Kaapista löytyi piimänloppu, joka piti käyttää. Leipominen oli sopivan kevyttä puuhaa ja tartuin toimeen. Vaikka tämä ei ole leipomisblogi, saatte silti nyt ihailla jauhopeukaloitteni jälkeä paremman puutteessa.
Tein pitkästä aikaa isoäidin piimakakkua. Se tuo mieleeni paitsi joulun (hienoa näin juhannusta odotellessa), myös lapsuuden ja mummolan: mummolan tuvan seinällä raksuttavan kellon, lattialla kehräävän Tiru-kissan ja pitkät räsymatot. Paapan kiikkustuolissaan ja hänen tarinansa. Juuri keitetyn kahvin tuoksun. Tuulessa heiluvan verhon kesäisenä iltapäivänä, kun mummu on leiponut. Sen kiireettömyyden ja levollisuuden, joka tuossa paikassa viipyili ja viihtyi.
Mutta siis piimäkakkuun. Se onnistui ja näyttää jopa ihan samalta kuin mummun aikoinaan tekemä. Moon iloonen siis!!!
Koska piimää vielä jäi, ja löysin maailman helpoimman piirakanohjeen netistä ja mustikoita pakkasesta, syntyi leipomus Nro 2. Ohje on poimittu Martta-lehdestä. Vielä en ole maistanut, miltä tekele maistuu, mutta ostanen siihen kyytipojaksi vaniljakastiketta, niin eiköhän tuo ääntä kohti katoa. Ketähän sitä käskisi huomenna koemaistamaan?! [:D]
Ohje on muuten tässä:
Tein pitkästä aikaa isoäidin piimakakkua. Se tuo mieleeni paitsi joulun (hienoa näin juhannusta odotellessa), myös lapsuuden ja mummolan: mummolan tuvan seinällä raksuttavan kellon, lattialla kehräävän Tiru-kissan ja pitkät räsymatot. Paapan kiikkustuolissaan ja hänen tarinansa. Juuri keitetyn kahvin tuoksun. Tuulessa heiluvan verhon kesäisenä iltapäivänä, kun mummu on leiponut. Sen kiireettömyyden ja levollisuuden, joka tuossa paikassa viipyili ja viihtyi.
Mutta siis piimäkakkuun. Se onnistui ja näyttää jopa ihan samalta kuin mummun aikoinaan tekemä. Moon iloonen siis!!!
Koska piimää vielä jäi, ja löysin maailman helpoimman piirakanohjeen netistä ja mustikoita pakkasesta, syntyi leipomus Nro 2. Ohje on poimittu Martta-lehdestä. Vielä en ole maistanut, miltä tekele maistuu, mutta ostanen siihen kyytipojaksi vaniljakastiketta, niin eiköhän tuo ääntä kohti katoa. Ketähän sitä käskisi huomenna koemaistamaan?! [:D]
Ohje on muuten tässä:
Isoäidin pula-ajan piirakka (sopii päivän/illan/siis oikeesti jo yön mummu-teemaan ja myös tähän meidän vinkkelis-vonkkelis huusholliin)
3 dl piimää
1,5 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
Sekoita aineet keskenään, laita piirakka voideltuun vuokaan, pinnalle jäisiä marjoja.
Paista 200 asteessa.
3 dl piimää
1,5 dl sokeria
1 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
3,5 dl vehnäjauhoja
Sekoita aineet keskenään, laita piirakka voideltuun vuokaan, pinnalle jäisiä marjoja.
Paista 200 asteessa.
Ja tässä lopputulos:
Toivottavasti viikonloppuna on hyvä sää ja käsi kunnossa, sillä suunnitelmia ja tekemistä on kyllä. Löysin muuten ihania kirjavia pelargonioita, jotka aion nyt tulevana viikonloppuna istuttaa parempiin multiin. En vain voinut kävellä kaupassa niiden ohitse. (Ihan kun noita kyseisiä kukkia ei tässä huushollissa olisi jo riittämiin...)
Tämän kukkakuvan kera Sari vaikenee ja painaa pään tyynyyn. ZZZzzzz. Ja näkee kauniita maalaisromanttisia unia...
... jotain tällaisia. (ostos taannoiselta Tukholman reissulta)
Hyvää yötä!
-sari-
