Provencelainen tomaattikeitto pelastaa maanantain

Innostuin sunnuntaina testaamaan ihan uutta keittoreseptiä. Lieneekö syynä ollut kellojen siirto kesäaikaan, mutta iltakymmeneltä olin vielä ihan pirteä. Ajattelin siis, että nyt olen fiksu. Ennakoin maanantain ja keitän ruoan valmiiksi. On sitten mukava tulla töistä kotiin, kun tietää, että ei tarvitse kuin heittää itsetehty ruoka mikroon.
Ja olihan tämä tomaattikeiton resepti odottanut kokeilijaansa jo muutenkin kuukausitolkulla. Nyt oli hyvä aika ottaa se lopulta testaukseen.

Kannatti valvoa soppakattilan äärellä. Lopputulos oli huikean hyvä ja teki maanantaista heti paljon paremman päivän. Melkein ehkä jo keskiviikon. Tosin tuttuun tapaani sovelsin reseptin ihan omahan laihini eli omalla tyylillä.

Tänään seuraa erityisen kokkausblogimainen postaus eli tomaattisoppareseptiä pukkaa nyt kuulkaa teillekin.

Ihan ensin piti kaltata tomaatit, eli ei kun viiltoja tekemään kuoriin. Tomaatteja tarvittiin puolisen kiloa.

Sitten tomaatit heitettiin kiehumaan. Annettiin kiehua niin kauan, että kuoret irtosivat.

Samaan aikaan nakattiin yksi iso sipuli ja kaksi valkosipulinkynttä paloiteltuna kuullottumaan öljyyn. Itse käytin paistamiseen makadamia-pähkinäöljyä, kun sitä sattui olemaan. Ihan parasta muuten sekä ruoanlaittoon että ihonhoitoon.

Tomaatit pois kattilasta, kun kuoret alkoivat irrota. Kuorien kanssa poistettiin samalla tomaattien kannat. Sitten nakattiin tomaatit kattilaan sipulien kanssa. Lisättiin 500 grammaa valmista tomaattimurskaa. Tai noh, ohjeen mukaan 500 grammaa. Itsellä oli vain 390 gramman murskapurkki, joten laiton sen verran. 

Sitten sekaan kaksi laakerinlehteä (ohjeessa sanottiin yksi, laitoin siis kaksi, hih), yksi ruokalusikallinen intiaani- tai ruokosokeria, puoli teelusikallista jotain hyvänlaatuista suolaa, mustapippurirouhetta - no, hmm, sellainen sopiva määrä. Olisiko joku reilu teelusikallinen, enempikin taisin laittaa. Basilikasilppua olisi pitänyt olla tuoreena pari ruokalusikallista. Ei ollut. Oli vain kuivattua. Pistin sitä noin pari, kolme teelusikallista. About. Keittoa keitettiin puolisen tuntia hiljaisella tulella ja päästeltiin sauvasekoittimella tasaiseksi. Piti vain muistaa ennen sitä ottaa laakerinlehdet pois. Itse jätin tarkoituksella rakenteen vähän rouheaksi, en päästellyt ihan sileäksi. On muka sellaista maalaismaisempaa ja ruokaisampaa niin.

Ohjeessa käskettiin laittaa 250 grammaa tuorejuustoa. Ei ollut. Oli Koskenlaskijaa. Määrä vain tuntui mahdottoman suurelta (tulee ihan hirveesti kaloreitakin), joten pistin vain reippaan puolikkaan tuosta Koskenlaskija -paketista eli noin 130 grammaa.

Sitten lorautin sekaan yhden 2,5 desin Oatly kaurakerman ja keittelin hyvin hiljaisella tulella kasaan vielä tovin.

Ja maanantai-illan pelastus valmiina tässä. Oli sitten, pojat, vähän hyvää. Kuva pikkuisen vääristää aitoa väriä, oli oranssisempa. Tätä teen toistekin. (Ja pahoittelut, kuvasta puuttuu sellainen vihreä basilikanlehti, mikä tässä olisi pitänyt ehdottomasti olla.) ;) *nauraa*

                 

                  Yhtä makoisaa alkanutta viikkoa itse kullekin.

            Ja kokeilkaa tätä - on ehdottomasti sen väärti. Slurps!


                                       -sari-

Herääminen Ruususen satavuotisesta unesta...

...tai ainakin herääminen blogihiljaisuudesta! Jee! I'm back! :D
Päätin, että on aika tarttua itseä niskasta kiinni ja herätellä blogi henkiin, vaikka elämään onkin näillä näkymin tulossa kenties vuosituhannen kiireisin ajanjakso. Suunnitteilla on nimittäin remonttia - isoa - ja kun siinä ohessa koittaa hoitaa vielä työnsä, harjoitella tätä  mumman roolia, vähän harrastaa sekä ennättää silloin tällöin tapaamaan myös ystäviä ja rakasta sukua - niin pikkuusen kiirusta toisinaan pitelöö.

(Ja jep, minusta tuli pienen pojan mumma lokakuussa ja olen siitä roolista ihan maailman onnellisin! Hän on ihana!! Ja NIIN rakas - kuuletteko tämän ylpeyden äänessäni ja huomaatteko, miten röyhistelen rintaani. Hih.)

Tässä muuten kuva viime viikonlopun kätköretkeltä. Olimme mökkeilemässä Lappajärvellä ja suuntasimme molempina viikonlopun päivinä kätköilemään lähikuntiin.

Kuva on Pedersörenin Utterledenin varrelta. Sää oli sunnuntaina hieno!

https://www.pedersore.fi/kulttuuri-ja-vapaa-aika/liikunta/ulkoilu/vaelluspolut/

Monenlaista on tapahtunut tämän hiljaisuuden aikana, mutta loppupeleissä se elämä rullaa samaan vanhaan malliin. Profiiliin tosin voisi pian päivittää, että lähellä viittäkymmentä, koska siihen on nyt vuosia vähemmän kuin neljäänkymmeneen. Mikään rapiat nelikymppinen siis oikein enää. Tai noh, mieleltään. Ja siinä tapauksessa neljäkymmentäkin on toisinaan iiiiiiihan liikaa.

Tämä ilta on mennyt meinatessa. Meinasin siivota keittiön.  Se on vieläkin vaiheessa ja taitaa jäädä (lue jää) huomiseen. Kutimeen sentään tartuin tässä illalla, kun tuijottelin televiosta Mr Selfridgeä. Muistin nuo Puro-langat, jotka ovat odottaneet pussissa jo ainakin vuoden. Koska tänään satoi lunta, innosti ajatus noiden huovutettavien lapasten (tai rasojen, kuten me täällä niitä kutsumme) tikkuamisesta.
Nämä lapaset valmistunevat vasta ensi talvena. Oikeastaan olen melko varma, että juuri niin tässä käy. Mutta on edes jo hyvä alku.

Näistä Puro-keristä löytyvät muuten meikäläisen lempivärit. Ihania, murrettuja sävyjä. Vihreää ja turkoosia.

Loppuun sapuskakuvaa. Olen nimittäin tehnyt muutoksia ruokavaliossani. Harmi, ettei se näy vyötäröllä. ;) Olen jättänyt puolitoista vuotta sitten lihan pois kokonaan. Kalaa syön harvoin, kanamunat haen suoraan luomutilalta ja maitotuotuotteita - lähinnä juustoja - käytän jonkun verran.
Syy ratkaisuuni on eettinen. Mikäli mahdollista, valitsen vegaanisen vaihtoehdon, mutta en ole ehdoton. Tällä ikää sitä osaa jo edetä lempeämmin näissä asioissa.

Tuosta tänään kokkaamastani tofuvuoasta olen kuitenkin iloinen, koska siinä ei ole käytetty mitään eläinkunnan tuotteita.

 



Lihan korvaa hampputofu, jonka murensin, pyörittelin makeassa chilikastikkeessa ja maustoin jauhelihamausteella. Kaveriksi peruna-sipulisekoitus, kaurakerma, oliivit, valkosipuli, aurinkokuivatut tomaattipalaset, tomaatti ja yksi chilipalko. Niistä on Sarin huomisen päivän töihin roudattavan eväsrasian sisältö tehty. Maistanut en vielä ole, joten saapas nähdä, onko suu liekeissä vai kykeneekö tuota myös syömään. Hyvältä se ainakin tuoksuu.


 
Ja nyt menen keittelemään tosi myöhäiset iltakaffeet. Nämä rakkaat kahvipurkkini kököttävät keittiössä suloisesti vierekkäin, vaikka niillä on ikäeroa useita vuosikymmeniä. Noita tuoreempia versioita olen kerännyt koko sarjan vuoden 2013 purkkia lukuun ottamatta. Vielä pitää metsästää viime vuoden purkki, ettei jää harmittamaan sen uupuminen.

Tällaista ajatuksenvirtaa tänään. Lokoisaa ehtoota kaikille, tai paremminkin hyvää yötä!
Tästä tämä lähtee.

Kiva olla täällä taas!

tuumailee Sari...

...ja karvakuonomme Sisu!