Ei ihan normipäiviä

Vaikka sitä kuinka haluaisi hidastaa, joskus elämä vain pitää kiireisenä. Takana on hektisiä ja tavanomaisesta poikkeavia päiviä.

Viime viikon lopulla olimme reissussa toisella puolen Suomea. Kävimme sydäntapaamisessa, johon sairastuneet ja heidän läheisensä kokoontuvat kerran vuodessa. Se oli ihana reissu ja hotelli ylitti kyllä kaikella tapaa odotuksemme. Se oli viihtyisä, henkilökunta oli mukavaa ja ruoka maittavaa.

Matkan parasta antia on kuitenkin aina toisten samassa asemassa olevien, ja nyt jo hyviksi ystäviksi tulleiden ihmisten tapaaminen. Sellainen piristää kummasti, antaa uskoa huomiseen ja keventää mieltä.

On hieno huomata, että kun surullisia tai mieltä painavia asioita jakaa, ne puolittuvat ja kun ilon jakaa, se tuplaantuu.

Kotimatkaahan emme voineet tietenkään (!!) tehdä ilman geologgauksia ja paluureissuun kuluikin sitten useampi tunti. Mutta saimmepa taas kymmenen uutta geokätköä meidän omalle geokartallemme.

Siellähän se kätkö luuraa.

 Tänään elämässäni alkoikin sitten ihan uusi vaihe, kun aloitin uudessa työssä. Päivä vierähti nopeasti, mutta olo on kyllä aika naatti. Pitää siis vain valaa itseensä tässä uskoa, että ajan saatossa sitä oppii talon tavoille ja sisäistää uuden työyhteisön tavat sekä normit.

Nyt vain huomaa, että voimia on kulunut tämän päivän mittaan siihen malliin, että paukkuja ei riitä enää oikeastaan mihinkään siitä, mitä suunnittelin tekeväni. On siis oltava itselleen armollinen.

Luulenpa, että pieni vartin pötköttely ja sitten pitkä lenkki koiran kanssa ovat parasta hoitoa tähän hetkeen. Muut puuhat voivat jonkun päivän odottaa.

Perjantaina sydänreissulle lähtiessämme satoi koko matkan räntää, vettä tai rakeita.
Tämä kevääntuoja sinnitteli uhmakkaana yhdellä pysähdyspaikalla muuten aivan värittömässä maassa. (Harmittaa, että tarkennus ei vain siellä kylmyydessä mennyt ihan kohdilleen.)

Eilen ja tänään on ollut ihanan lämmintä ja aurinkoista
- toivotaan, että loppuviikko jatkuu samanlaisena!    -sari-

Merta edempänä mökillä - vai miten se nyt meni?

Olimme pääsiäisenpyhät mökkeilemässä meren rannalla ja kätköilimme päivittäin enemmän tai vähemmän kera karvakuonokaisemme.

Säät suosivat ja aurinko helli meitä jokaisena päivänä. Ennätinpä melkein polttaa poskipääni ja nenäni, kiitos hohtavien hankien & auringon. Jep, jep.
Mökkimaisemissa oli vielä ihan täysi talvi ja meno sen mukaista. Ensimmäiset pilkkijät ilmestyivät meren jäälle siinä seitsemän tietämillä aamuisin.

Tuossa vaatimattomassa merenrantamökissä ja sitä ympäröivässä luonnossa on jotain käsinkosketeltavan rauhoittavaa. Aina, kun sinne menee, kaikki kiireet putoavat harteilta kertaheitolla. Se on ihan uskomatonta.
Mökillä päivä rytmittyy tyystin toiseen malliin kuin kotona. Siellä ei ole mitään tärkeämpää kuin patikointi luonnonhelmassa, valakian viritteleminen saunaan, (nyt vielä jäisen) aavan meren tuijottelu, saunomisen lomassa saunanpatiolla hiljaa istuskelu, takkatulen katselu ja sen rätinän kuuntelu. Siellä on ihana ihan vaan vaikka kutoa tai lueskella kirjoja.
Juuri tuollaista sitä ihminen tarvitsee. Aikaa vain olla.

Lähtöpäivän aamuna olin siipalle lähes kateellinen, kun minun oli ryhdyttävä tekemään lähtösiivoja ja hän pääsi koiran kanssa lenkille.

Rakastan nimittäin aivan erityisesti sitä hiljaista mökkitietä juuri aamuisin. Kun on liikkeellä tarpeeksi varhain, ympäriltä kuuluu vain lintujen ääniä ja sula-aikaan meren aaltojen kohinaa. Lokit huutelevat. Lähistöllä näkee usein myös joutsenia. Siellä on ihana nuuskutella merentuoksua, katsella nousevaa aamua ja olla itsekseen ajatustensa kanssa.

Paluu arkeen on kuitenkin väistämättä edessä ennemmin tai myöhemmin. Onneksi  mökiltä kotiin tullessa on aina olo, että akut on ladattu ja nyt taas jaksaa tätä arkea.

Toin muuten pääsiäiseksi kotiin sisälle muutaman koivunoksan. Palatessamme mökiltä ne olivat täynnä pieniä, vihreitä lehtiä. Uutta elämää. Se antaa uskoa kevään tuloon, vaikka tässä on välillä takapakkia mentykin. 

 Mukavaa loppuviikkoa!

                         -sari-