Ei ihan normipäiviä

Vaikka sitä kuinka haluaisi hidastaa, joskus elämä vain pitää kiireisenä. Takana on hektisiä ja tavanomaisesta poikkeavia päiviä.

Viime viikon lopulla olimme reissussa toisella puolen Suomea. Kävimme sydäntapaamisessa, johon sairastuneet ja heidän läheisensä kokoontuvat kerran vuodessa. Se oli ihana reissu ja hotelli ylitti kyllä kaikella tapaa odotuksemme. Se oli viihtyisä, henkilökunta oli mukavaa ja ruoka maittavaa.

Matkan parasta antia on kuitenkin aina toisten samassa asemassa olevien, ja nyt jo hyviksi ystäviksi tulleiden ihmisten tapaaminen. Sellainen piristää kummasti, antaa uskoa huomiseen ja keventää mieltä.

On hieno huomata, että kun surullisia tai mieltä painavia asioita jakaa, ne puolittuvat ja kun ilon jakaa, se tuplaantuu.

Kotimatkaahan emme voineet tietenkään (!!) tehdä ilman geologgauksia ja paluureissuun kuluikin sitten useampi tunti. Mutta saimmepa taas kymmenen uutta geokätköä meidän omalle geokartallemme.

Siellähän se kätkö luuraa.

 Tänään elämässäni alkoikin sitten ihan uusi vaihe, kun aloitin uudessa työssä. Päivä vierähti nopeasti, mutta olo on kyllä aika naatti. Pitää siis vain valaa itseensä tässä uskoa, että ajan saatossa sitä oppii talon tavoille ja sisäistää uuden työyhteisön tavat sekä normit.

Nyt vain huomaa, että voimia on kulunut tämän päivän mittaan siihen malliin, että paukkuja ei riitä enää oikeastaan mihinkään siitä, mitä suunnittelin tekeväni. On siis oltava itselleen armollinen.

Luulenpa, että pieni vartin pötköttely ja sitten pitkä lenkki koiran kanssa ovat parasta hoitoa tähän hetkeen. Muut puuhat voivat jonkun päivän odottaa.

Perjantaina sydänreissulle lähtiessämme satoi koko matkan räntää, vettä tai rakeita.
Tämä kevääntuoja sinnitteli uhmakkaana yhdellä pysähdyspaikalla muuten aivan värittömässä maassa. (Harmittaa, että tarkennus ei vain siellä kylmyydessä mennyt ihan kohdilleen.)

Eilen ja tänään on ollut ihanan lämmintä ja aurinkoista
- toivotaan, että loppuviikko jatkuu samanlaisena!    -sari-